Mies väittää, ettei se ole manipuloitavissa. Silti mä vain manipuloin ja manipuloin ja se antaa mun tehdä niin. Illansuussa päätin, että tästä eteenpäin olen sinkku. Pelkästään sinkku enkä ollenkaan epämääräinen. Yritin toteuttaa sinkkuuttani baarissa, kun juhlittiin hieman Doreenin kanssa. Se ei oikein kunnolla onnistunut, vaikka sainkin katseita. Oli sellainen päivä, kun ihmiset eivät vain saaneet aikaiseksi tulla juttelemaan. Tunnelmaa latisti vähän yksi entinen koulukaveri, joka väitti kiusanneensa mua joskus. Ei ole kiusannut. Silti mua harmittaa vietävästi se, että ko. ihmisellä on sellainen käsitys, että mä olisin ollut kiusattavissa. Teki mieli ilkeillä sille, koska se oli lihonut ja kammottavan näköinen. Annoin olla.

Dee on mulle huipputärkeä ja mä en tiedä, mitä tekisin ilman sitä. Oli loistavaa viettää kerrankin iltaa ihan kaksin. Se ymmärsi kaiken, mitä sanoin tarpeestani olla holtiton.

Olen syönyt taas hirveitä määriä ja oksentanut neljänä päivänä viidestä. Se ei tunnu auttavan, joten huomenna aion syödä tasan yhden pikapuuron, kaksi hedelmää ja kaksi lightmyslipatukkaa. Myöskään lihaliemi ei olisi katastrofi. Kilokalorit olisi siinä kolmensadan kieppeillä, mikä tuntuu ihan oikealta ja hyvältä.

Pelastin tänään Enkelin, kun se sai häädön. Mun mielestä on suloista, kun ihmisillä vaikuttaa olevan kova tarve pitää huolta Enkelistä. Täytyy myöntää, ettei se itse aina oikein osaa. Tein kaiken, minkä pystyin.