Juhlakrapula: tässäkö se nyt oli? Ylioppilaaksi pääseminen oli aivan liian laimea kokemus ottaen huomioon, kuinka paljon töitä olen sen eteen tehnyt. Olimme illalla juhlimassa eräässä tietyssä yökerhossa, jossa en ole aikaisemmin käynyt. Musiikki oli omituista ja tunnelma jotenkin absurdi. Tanssin niin kovasti, jotta olisin saanut kiinni hetkestä, prinsessaolosta ja yhteenkuuluvuuden tunteesta, jota olisin voinut kokea niiden kaikkien yo-lakkeihin pukeutuneiden onnellisuudesta ja vapaudesta huumaantuneiden ihmisten keskellä. En onnistunut, mutta sain useita halauksia opiskelukavereilta, joihin en ymmärtänyt ikinä tutustua paremmin. Aamulla oksensin, vaikken ollut edes juonut kuin muutaman drinkin.

Mulla on impulssikontrollin häiriö. Tällä hetkellä olen huomannut sen näkyvän kahdessa asiassa ja mua varoiteltiin, että se voi levitä vielä muutamaan muuhunkin suuntaan. Häiriöt eivät aina tunnu häiriöiltä, useimmiten ne tuntuvat epäonnistumisilta.