Mä olen nyt muuttanut. Muuttaminen tuntui hyvältä, vaikka tietenkään en päässyt ongelmiani pakoon. Oli naiivia kuvitella niin ja siltikin yritän löytää taas uusia keinoja paeta. Eivät ne viat ja puutteet ole paikasta kiinni, mutta muutaman päivän ajan paikan vaihtaminen auttaa.

En mä kotia kaipaa, mutta Siskoa kylläkin. Se piti mut jollakin tasolla järjissäni. Kirjoittamista kaipasin myös, kun netin kanssa oli ongelmia. Kirjoitin käsinkin vähän, mutta ei se ole sama. Onnellisuus on helppo kirjoittaa käsin, mutta tukahtuneisuutta ja turtumista ja umpikujassa olemista ei. Joinakin aamuina on ollut vaikea nousta ylös.

Mun parisuhteet taitaa mennä aina samaa rataa. Pidän Miehestä, mutta sen kanssa olen edennyt vaikeaan vaiheeseen nopeammin kuin edelliseni kanssa. Tunnistan itsessäni samoja tunteita ja käyttäytymismalleja, jotka eivät ainakaan viime suhdettani parantaneet. Entäs jos mä toistan tätä aina uudestaan ja uudestaan jokaisen kanssa ja lopulta sitten turhautumisessani eroan tai saan toisen eroamaan musta?

Olen järjestänyt itselleni tapaamisia ja koittanut luoda jotain spontaaniutta elämääni, jotta pysyisin liikkeellä. Pysähtyminen tuntuu armottomalta ja lopulliselta.