Mennyt ihan ohitse multa tämä päivä. Viikonloput ei tunnu viikonlopuilta, kun joutuu käymään töissä. Soitin Miehellekin. En muista, milloin viimeksi olisin. Mies kaipaa ja soittaa niin paljon, ettei mun tarvitse. Sillä ei ole ikinä mitään syytä soittaa, kun taas mä en osaa soittaa muuten vain. Mulla on usein tosi mitäänsanomaton olo seurustelun suhteen muutenkin ja siksi hämmentää, kun Miehellä on ikävä ja se soittaa ja haluaa tulla käymään ja nähdä päivittäin. (On usein mitäänsanomaton olo koskien muutakin elämää.)

Eilen oli ensimmäinen päivä, kun en varsinaisesti syönyt mitään. Nykyään tosin mehun juominenkin tuntuu musta syömiseltä, vaikka olisi kuinka vähäkalorista mehua. Syömättömyys ei tuntunut niin hyvältä tai onnistumiselta, kuin olisin voinut kuvitella. Johtunee siitä, että paino ei suostu pysymään tämän alempana. Tästä vielä -5 kg ja ehkä sitten on tyytyväisempi olo? Tämä päivä meni siedettävästi syömisten suhteen.

Mä tarvitsisin kesän. Tarvitsisin sitä, että voi mennä parvekkeelle istumaan hyvän kirjan kanssa ja juoda määrättömästi rooibosia ja silloin tällöin sulkea silmät ja olla vain niin raukeana, että ajantaju katoaa. Kun avaa silmät taas, ei osaa arvioida, onko istunut siinä puoli minuuttia vai puoli tuntia, ja aurinko paistaa edelleen ja parvekkeen alitse kulkee muutama ihminen, joita voi katsella leppoisan uteliaasti. Sitä mä ikävöin.