Pidän siitä tytöstä, Sofiasta, jonka kanssa tapahtui määrittelemätöntä silittelyä. Tiedän, että me tapaamme parin viikon sisällä uudestaan ja voin tarkistella asioita, että olenkohan ymmärtänyt kaiken oikein. Kumpikaan meistä ei voi sanoa tai kysyä suoraan, pitää hapuilla ja tarkkailla ja kuulostella toisen reaktioita hirvittävän tarkasti ja yrittää saada toisen tunteet selville ennen kuin omat paljastuvat. Pidän tästä naisten välisestä pidättyväisyydestä ja salailusta. Se on kehittyneempää ja pitemmälle vietyä kuin vastaava epävarmuus miesten kanssa. Mun elämä on pelaamista ja piilottelua. Välillä mietityttää, että teenkö mä tätä ihan oikeista syistä. Haluanko mä vakavissani Sofian vai haluanko mä vain pelata? Ainakaan en halua mitään liian vakavaa Sofian tai kenenkään muunkaan kanssa, mutta mä haluan sen tytön ainakin hetkeksi itselleni.

Näin anorektisen tytön, joka katsoi mua jotenkin sen näköisenä, kuin olisin halunnut sille jotain pahaa. Se oli pikkuisen pelästynyt ja varuillaan ja mä olisin halunnut vain ottaa sen syliin ja pidellä sitä ja imeä sen sairauden itseeni, jotta sen ei olisi tarvinnut kipuilla enää ja mä olisin saanut olla kaunis sen puolesta. Sitten mun hissi tuli ja mun täytyi mennä.