Sosiaaliset tapahtumat ovat murentaneet mun dieettiäni, mutta tänään otin itseäni taas niskasta kiinni. Miksi ystävien näkemiseen täytyy aina kuulua saumattomasti hirveä määrä ruokaa? Se saa mut niin tuskastuneeksi. Onneksi saan muutaman päivän olla ihan omissa oloissani taas ja jättää syömisen pois. Huomisen aion elää vedellä tai mahdollisesti vähäkalorisella mehukeitolla, jos on pakko. Kokeillaan sitten uudestaan sadasta kilokalorista.

En usko, että mulla on (ainakaan kovin vakavasti otettavaa) syömishäiriötä. Ennemminkin tämä on impulssikontrollin häiriö, joka oireilee ahmimisena. Lääkäri varoitteli mua siitä, että tämä saattaa näkyä muillakin tavoilla. Mulla kieltämättä on välillä ongelmia alkoholinkäytön kanssa, koska mun on vaikea kieltäytyä ja juominen on hauskaa hyvässä seurassa. Lisäksi pystyin tänään kääntämään ahmimisimpulssini sietämättömäksi tarpeeksi varastaa jotain pientä ja mitätöntä. En löytänyt töistä mitään varastettavaa, joten se jäi tekemättä. Olen huomannut senkin, että käytän joskus ihmissuhteita hyväkseni. Se ei ole oikein, mutten tunne kovin suurta syyllisyyttä siitä. Tällaiset asiat ovat kuulemma jossain määrin periytyviä ja esiintyvät usein yhdessä. Ahmiminen, alkoholismi, näpistely, ihmissuhteiden kokeminen "funktionaalisina objekteina". En taida vaikuttaa kovin ihastuttavalta ihmiseltä nyt?

Pyöräilin töihin ja kaupunki imaisi mut osaksi sitä katkeamatonta joukkoa, joka polki pyöräkaistalla keskustaa kohti. Tuntui kuin olisimme olleet kaupungin suonissa virtaava veri. Sellaista yhteisöllisyyttä en ole tuntenut ihan hetkeen.