Iski haikea ja surullinen olo, kun ajelin kotiin ylioppilasjuhlaharjoituksista. Huomenna on taas yksi välietappi saavutettu. Enkä vieläkään tiedä, mikä mun päämääräni on.

Päätin, etten vastaa tänään Miehen puheluihin. Se lupasi mulle eilen, että auttaa mua tänään yhden ongelman kanssa. Loppujen lopuksi se feidasi mut, koska halusi nähdä kavereitaan. Se on tehnyt saman kerran aikasemminkin, joten en enää pyydä siltä apua. Nyt lopputulos oli se, että epäonnistuin surkeasti, koska olin laskenut Miehen tuen varaan. Olisin (kerrankin) oikeasti ollut vastaamatta sille, mutta se soitti meidän lankapuhelimeen. Mulla ei ollut vaihtoehtoja. Tällä hetkellä se istuu tuossa pöydän toisella puolella ja mä en tiedä, mitä sanoisin tai tekisin sille.