Olen ollut onnellinen lähipäivinä. Sille ei ole mitään yhtä ja tiettyä syytä ja se on aika hämmentävää pitemmän päälle. Mikään ei tunnu saavan mua pois tolaltani. Musta tuntuu kuin olisin vastarakastunut, mutta kohde puuttuu.

Enkeli ja Sisko olivat käymässä eilen. Nekin olivat onnellisia. Molemmat ovat löytäneet itselleen sopivan ihmisen, mitä en olisi uskonut käyvän. (Enkeli ja Sisko eivät ole niitä helpoimpia ihmisiä, mitä tulee ihmissuhteisiin, mutta ne ovat kokeneet liian paljon vääriä ihmisiä.) Ai että sitä tunnetta, kun ne kaksi istuivat vierekkäin parvekkeeni lattialla tupakoiden ja hymyillen, eivätkä malttaneet antaa toisilleen suunvuoroa, kun kumpikin silmät loistaen selitti parisuhdekuvioistaan. Kumpaakaan ei haitannut, että puheenvuorosta piti taistella, ne vain hehkuivat sitä innostuneisuutta ja pitelemätöntä hyvää oloa. Mun sydän pakahtui, kun katselin niitä. Olisin voinut istua siinä koko yön, mutta niiden piti lähteä. Tarjosin kyytiä. Autossa soi yksi loistava kappale ja laulettiin ja Enkeli ja Sisko roikkuivat ikkunoista enkä mä osannut lopettaa sitä hölmönnäköistä hymyilemistä.

Enkeli sanoi mua elegantiksi ja suuteli mua poskelle.

Mieheen olen ollut yhteydessä heikosti perjantain jälkeen. Se juhlii ja opiskeleekin kai jonkin verran ja mä olen töissä. Otin töitä huomiseksikin, niin oli hyvä syy kieltäytyä lähtemästä baariin. Tai tapaamasta muutenkaan. Välillä mä vaan tarvitsen aikaa itselleni. Musta on loistavaa olla riippumaton edes muutamia päiviä, joskus haluaisin unohtaa koko Miehen ja keskittyä vain itseeni ja muihin ihmisiin. Sinänsä hassua, koska Mies on niin kiltti mulle. Mua hävettää olla näin hankala ja katala, kun se on kiltti ja reilu ja hyvä. Kaipaisin kunnon riitaa, sellaisia kuin Pianistin kanssa oli. Mä tarvitsisin pienissä määrin draamaa ja huutoa ja murjottamista ja marttyyrikäyttäytymistä mun elämääni. Miehen kanssa on vain hädin tuskin piilotettua ilkeilyä, jos se tosissaan suuttuu. Ilkeily ei puhdista ilmaa samalla tavalla kuin perusteellinen ja rehellinen riita.

Kaipaan myös Pianistia. En välttämättä ikävöi edes sitä seurustelua, vaan sitä ihmistä. Miksi se ei voi antaa jo olla ja suostua olemaan mun ystäväni? Se tuntee tai ainakin tunsi mut ihan eri tasolla kuin muut.