Jäänyt vähän kirjoittamatta. Syy on lähinnä se, että syömiset on välillä menneet niin huonosti ja väärin, ettei ole tehnyt mieli sanoa mitään. Olen vain koittanut olla kauheasti ajattelematta. Nyt menee paremmin, koska Mies on auttanut mua. Se on aivan vakavissaan parantamassa mua, mikä on kamalaa, koska mä oon ehkä jättämässä sitä. Mä oon myös tosissani päättänyt parantua tai ainakin hankkiutua eroon bulimisista oireista ja mua häiritsee, kun en pysty siihen yksin.

Juhannuksena olin poikien ja Miehen kanssa. Ei tullut juotua kuin vähän kuohuviiniä ja muutama hassu siideri ja oli aika leppoista. Kerrankin juhannus meni rauhallisesti, sitä ei useinkaan mulle tapahdu. Juhannuksen lisäksi en ole oikein käynyt missään, töissä vain.

Miehen kanssa ei mene kovin ruusuisesti. Sekin on nyt ymmärtänyt, että harkitsen eroa. Jos musta nyt jo tuntuu, että voisin erota, niin miksi roikkuisin tässä yhtään pidempään? Toisaalta tietysti pidän Miehestä enkä mä osaa jättää ketään sellasta, joka rakastaa mua ja joka on mulle aina kuitenkin hyvä. Mä haluaisin, että Mies ymmärtäisi mua pikkuisen enemmän nyt ja antaisi mulle tilaa olla ja selvittää ajatukseni.